sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Lalalalala reissumiestä laulattaa...

Kun on kerran näin kaunis kesä, pihalla touhuamisen välissä voi tehdä pieniä reissuja lähikaupungeissa. Paljon on paikkoja vielä mutta kyllä sitten joskus ehtii, kaikkiin kun ei voi samaan aikaan mennä.

Nämä kuvat ovat raumalta, mihin tykkään aina mennä. Ihania puutaloja ja puoteja ja mukalakivikatuja. Pellava ja pitsi puodissa oli suloisia pilkullisia nappeja monessa värissä.
Ajan patinaa Turun Käsityöläis museossa. Täälläkin olen monet kerrat käynyt, mutta aina jaksaa ihastuttaa. Turku on lähellä ja siksi sen kohteet on kyllä jo nähty. Onneksi ne voi katsoa aina uudestaan.


Kellosepän työhuoneessa oli ihania kelloja. Pieniä ja suuria. Sekä paljon pieniä kiintoisia laatikoita ja lokeroita joihin ei kyllä saanut koskea.



Nämä maatila näkymät ovat Kuralan kylämäestä, Turusta siis. Kurala ei virallisesti ollut vielä auki, mutta tokihan sinne saa silti mennä kävelemään ja retkeilemaan. Talot ja kahvila eivät olleet vielä auki kun me olimme, mutta toki nyt jo ovat.



Kaksi lehmää ja vähän kanoja siellä silti oli. Muut eläimet olivat vielä jossain muualla.



Iloista mieltä muillekkin reissailijoille!




1 kommentti:

  1. Kiitos. Kyllä reissaaminen on mukavaa...itse reissattuna ja muiden reissuista luettuna ;) Mukavia reissuja tästä etiäkin päin.

    VastaaPoista