perjantai 29. lokakuuta 2010

Piristys päivään

Hellurei!
Olen tässä ollut hieman kipeänä. Kurjaa saada flunssa juuri kun olisi paljon tekemistä ja menoja. No olenpahan saanut levätä. Eilen päiväni piristyi pinen paketin ansioista. Tilasin kokeeksi Graangaia nimisesta suomalaisesta nettiputiikista. Ostoskoriin klikkailin pari japanilaista kangasta ja kuvioteippejä. Kaksi teippiä ostaessani sain tuollaisen suloisen minniteipin kaupan päällisiksi! Toimituskin oli nopeaa vaikka postissa onkin visiin jotain lakkoja, vai mitä siellä nyt onkaan... Kipeänä kun olin, en oikein voinut mitään tehdäkkään, kun maata sohvalla. Jotain minun on aina hieman tehtävä, joten koitin teippejäni päällystämällä tulitikkurasioita. Näitä voi muutenkin päällystää millä vain. Haukaa ja nopeaa, eikä materiaalia tarvita paljon.



Takaisin köllimään sohvalle, mukavaa viikonloppua!
-Iita

lauantai 23. lokakuuta 2010

Hiipii hiipii

Laitoin ensimmäiset valot verhotankoon, viirin vaihdan punaiseksi sitten kun laitan muutenkin punaisia koristeita, ei ihan vielä...

Monissa paikoissa on ensilumi jo satanut, niin täälläkin. Valkoisia haituvia on taivaalta tipahdellut, mutta eihän se vielä maassa pysy.
Joulumyyjäis ompeluksien välissä inspiroiduin eräästä blogista ja tein sukasta pupun, se kävi helposti! Lisäsin alkuperäiseen versioon vielä löysät kadet ja jalat ja nyt se on minulle varsin sopiva! Oi oi, minulla on pian näitä pehmoja kaikki paikat täynnä :)
Vihdoin! Meinaan sain tälläisen neulatyynyn ruusukuppiin tehtyä. Työhön ryhtymiseen meni paljon kauemmin kuin toteuttamiseen.


Vieläpä herkkuja punasävyisessä kattauksessa :)




Lämmintä lokakuun loppua! ( meinasin kirjoittaa syyskuun... onko pian jo marraskuu!?)
-Iita

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Palaan pian...

Lomailen täällä täysin palkein! Valmistaudun mm. joulumyyjäisiin ompelemalla varastoon :)
Siitä lisää myöhemmin! -Iita

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

10.10.2010

Oli pakko päästä tänne kirjoittelemaan että tuo päivä saadaan tuonne arkistoon :) Monet menevätkin juuri tänään naimisiin. Minä taas vietän rauhallista sunnuntaipäivää täällä kotona. Illalla menenkin tuuraamaan ystävääni teatteriin.

Minähän en ole niinkään hyvä kutomisessa tai virkkaamisessa. En ole koskaan ollut kovin innostunut näitä kahta tekemään. Muiden töitä kyllä ihailen! Nyt halusin oppia virkkaamaan isoäidinneliöitä ja pyysin ystäväni hätiin. Syntyihän niitä muutamia ja koukuttavaa hommaa oli! Kiitos ystävälleni avusta :) Kuvassa ei näy kun kulma tyynystä jonka neliöistä väkersin, koska kamerassa on edelleenkin jotain vikaa eikä se suostunut muita kuvia lataamaan :( Mutta siis tyyny koostuu kahdesta harmaasta ja kahdestä vaaleanpunaisesta suuresta neliöstä. Hauka pikkutyyny nojatuoliin!Vähän innostuin muitakin kuvia napsimaan. Tuon kuvassa olevan taulun päällystin eilen kankaalla ja hieman koristelin :)



Suklaata sulattamalla ja pieniin vuokiin pursottamalla ja koristelemalla saa herkullisia koristesuklaita vaikkapa lahjaksi! ´Saatikka ne lahjaksi asti päätyvät...


Rauhallista sunnuntaita,
Iita


tiistai 5. lokakuuta 2010

Tervetuloa lokakuu!

Juuri nyt tuntuu ihanalta että on syksy. En ole koskaan ennen nauttinut syksystä näin paljon!
Yhtenä syynä voi olla se, että olen todellinen kotihiiri ja nyt saan käpertyä nojatuolin nurkkaan lukemaan kirjoja, lehtiä ja blogeja. Ja tekämään käsitöitä, tottakai.
Tämä kaunis huovutettu heijastinsydän ei kyllä ole omia tekosiani. Sen on tehnyt joku ahkera huovuttaja, samlata myyjältä ostin myös virkatun kukan jossa on heijastinkeskusta.
Vähän innostuin myös hyllyjä järjestelemään, kun uusi kirjoituspöytä hankittiin. Odotan jo innolla punaisen värin paluuta :)



Raikasta lokakuuta!
-Iita