perjantai 12. marraskuuta 2010

Ei ihan vielä

Lunta satoi tiistaina! Jäi pienoinen kerros maahankin. Olipas ihanan valkoista, tuli heti jouluinen olo. Kyllä se nyt on jo loskaksi muuttunut sekin lumi, mutta antoi toivoa valkeasta joulusta!

Kaupungilla ollessani ystäväni kanssa, päädyimme stockmannin joulukoristeita ihailemaan. Kaikkea oli kaikkeen makuun, myös minun makuuni! Joitakin maistiasia päätyi kassan kautta kotiin.

Olen kyllä päättänyt, etten laita yhtäkään koristetta ennen ensimmäistä adventtia. Joten siellä odottelevat sängyn alla laatikoissa. Vähän väliä kurkistelen ja hypistelen. Kovasti polttlee sormia ripustella niitä, mutta päätös on päätös :) Paitsi valoja! Tämä pieni tyhjillään ollut "kasvihuone" pääsi käyttöön. Koristaa kauniisti hennon vaaleanpunaisella valolla.
Kynttilöiden tuiketta seurailen ja pohdiskelen lahjaideoita, voisin mennä niitä nyt vaikka toteuttamaan!


<3
-Iita

3 kommenttia:

  1. Ihania jouluisia kuvia.
    Taidan itsekin alkaa laitella joulua.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana blogi sinulla! Onneksi vähän niin kuin sattumalta eksyin luoksesi! Piti heti liittyä lukijaksi, jotta pääsen nauttimaan myös sinun jouluvalmisteluista. Aivan ihana kuva tuo punainen kattaus! Ja ihania tulitikkuaskeja! Ja ja ja... KAIKKEA!

    Ihanaa joulunodotusta sinne suunnalle!

    - Jaana "Kainuunkadulta"

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka kommenttinne ilahduttivat! On hauskaa tietää etten ihan yksin täällä pölise :)

    VastaaPoista